Tekstit

3. päivä

Kuva
  Saimme esittelyn piirturikiekkolaitteesta, millä pystyy harjoittelemaan piirturin käyttämistä. Laite on erinomainen harjoituksiin, koska sillä voi käyttää piirturia monipuolisemmin kuin oikeassa kuorma-autossa. Matkasimme myös paikalliselle Volvo-kuorma-auton myyntipisteelle, jossa saimme esittelyn taloudellisesta ajamisesta kuorma-autolla. Pääsimme lisäksi tutustumaan uusiin Volvoihin ja niiden tekniikkaan. Esittelijänä toimi Volvon oma kouluttaja, joka oli hyvin innoissaan omasta työstään. Oli hienoa päästä seuraamaan serbialaista kuljettajakoulutusta.

2. päivä

Kuva
  Keskustelimme Serbian liikenneturvallisuudesta, miten se on parantunut ja miten sitä pyritään parantamaan entisestään. Serbiassa liikenneturvallisuus on vielä Suomea jäljessä. Heillä on kuitenkin visioita ja suunnitelmia liikenneturvallisuuden parantamiseen. Koululle oli tuotu myös henkilöauton ajosimulaattori, jota pääsimme kokeilemaan. Lisäksi paikallinen Punainen Risti piti meille ensiapukoulutusta, joka pääosin saman tyyppinen kuin Suomessa, mutta eroavaisuuksiakin löytyi. Serbialaiset olivat simuloineet liikenneonnettomuuden, jossa kuorma-auto ja henkilöauto olivat ajaneet ”kolarin”. Näimme miten Punaisen Ristin vapaaehtoiset toimivat tällaisessa liikenneonnettomuudessa. Samalla vapaaehtoiset saivat itse hyvän toiminta harjoituksen. Harjoituksessa olikin aikamoinen tohina päällä.

1. päivä

Kuva
 Ensimmäisenä päivänä saavuimme Serbialaiselle liikenneopetusalan koululle Saobraćajno – tehnička škola Cara Dušana 262, 11080 Beograd-Zemun.   Aamulla kahvin lomassa projektin vetäjät esittelivät itsensä ja koulun, jossa olimme vierailulla. Kävimme läpi agendaa, joka meillä oli luvassa seuraavina kolmena päivänä. Serbialaiset esittelivät omaa koulutusjärjestelmää, jossa oli pieniä eroavaisuuksia Suomeen verrattuna. Serbialaiset esitteli, miten heidän kuljettajakoulutus käytännössä heillä toteutetaan. Siinä eroavaisuuksia oli Suomeen verrattuna aika paljon. Kävimme läpi heidän kuljettajakoulutuksessa olevia loppukokeita ja niistä saatiin keskustelua paljon aikaiseksi. Tutustuimme heidän koulunsa tiloihin, joissa opetus tapahtuu. Lisäksi meillä oli kuormasidonta tehtäviä, joita heidän opiskelijat tekevät. Iltasella olimme risteilemässä Tonavalla, Danube ja Sava joella. Sieltä näimme Belgrade kaupungin jokinäkymästä puolelta, joka olikin hieno.